Kasvilääkintä ja homeopatia ovat luonnollisia hoitomuotoja, joiden avulla voidaan tukea muita hoitomenetelmiä ja parantaa koirien ja hevosten hyvinvointia. Kasvien hyödyntämisellä lääkkeinä on pitkät perinteet ja niiden avulla voidaan hoitaa hyvinkin monipuolisesti erilaisia vaivoja.
Mitä kasvilääkintä on?
Kasvilääkintä eli fytoterapia hyödyntää kasvien parantavia ominaisuuksia eläinten terveyden tukemiseksi. Kasvilääkinnässä käytetään erilaisia yrttejä ja kasveja, jotka auttavat erilaisissa vaivoissa – niiden avulla voidaan mm. vahvistaa vastustuskykyä, vilkastuttaa aineenvaihduntaa tai elvyttää ruoansulatusta. Kasveja voidaan antaa tuoreena tai kuivattuna, mutta niistä voidaan tehdä myös erilaisia uutteita. Kasvi valitaan aina eläimen oireiden ja käyttäytymisen perusteella.
Mitä homeopatia on?
Homeopatia on kokonaisvaltainen yli 200-vuotta vanha hoitomuoto, jonka avulla voidaan vahvistaa immuunipuolustusta ja parantaa kehon omia parantamismenetelmiä. Homeopaattiset aineet on valmistettu luonnollisista ainesosista, esimerkiksi kasveista ja mineraaleista, jotka laimennetaan voimakkaasti. Homeopatia on turvallinen hoitomenetelmä kaikille lajista ja iästä riippumatta.
Voin auttaa homeopatian keinoin akuuteissa vaivoissa. Jos ongelmat ovat kroonisia tai muutoin epäselviä, ohjaan eteenpäin kouluttautuneen homeopaatin puoleen.
Kasvilääkinnän ja homeopatian hyödyt
Kasvilääkinnällä ja homeopatialla on useita etuja, erityisesti akuuttitilanteissa, joissa eläimen hyvinvointi vaatii nopeaa huomiota. Nämä hoitomuodot tarjoavat luonnollisen ja turvallisen vaihtoehdon perinteisille hoidoille.
- Luonnollisuus: Kasvilääkintä ja homeopatia ovat luonnollisia hoitomuotoja.
- Turvallisuus: Kasvilääkinnän ja homeopatian avulla eläimet voivat saada tarvitsemaansa hoitoa ilman haitallisia sivuvaikutuksia.
- Kokonaisvaltainen lähestymistapa: Kasvilääkintä ja homeopatia keskittyvät koko eläimen hyvinvointiin, ei vain oireiden lievittämiseen. Ne tukevat eläimen omaa parantumiskykyä ja auttavat sen kehoa toipumaan tehokkaasti.
Kiinnostuitko?
Heräsikö sinulla kysyttävää kasvilääkinnästä tai homeopatiasta? Ota yhteyttä alla olevan lomakkeen kautta tai puhelimitse, viestitse tai sähköpostitse!
Ota yhteyttä
Ota yhteyttä, jos sinulla on kysyttävää kasvilääkinnästä tai homeopatiasta. Autan mielelläni akuuteissa vaivoissa ja ohjaan tarvittaessa kokeneemmalle henkilölle, jotta eläimesi saa apua tilanteeseensa.